Tietoa Seppälän tilasta

Seppälän tila sijaitsee Kangasalan Suinulan kylässä Haralanharjun kupeessa, n. 20 km päässä Tampereelta. Tilan kokonaispinta-ala on n. 200 ha. 

Tila on ollut nykyisen isännän suvun omistuksessa 1600-luvulta lähtien, ja hän edustaakin tilalla jo yhdeksättä sukupolvea. Talouskeskus sijaitsee kumpuilevan peltoaukean laidalla ja käsittää päärakennuksen lisäksi mm. vanhan navettarakennuksen, aittarivin ja vuonna 2014 ulkoa saneeratun pirtti-/pakarirakennuksen. 


Hirsinen päärakennus on siirretty nykyiselle paikalleen lähellä sijaitsevasta ns. Markkulan pihapiiristä vuonna 1894. Päärakennusta on remontoitu vuosien varrella, viimeksi vuonna 2004, mutta remonteissa on pyritty kunnioittamaan vanhaa rakennusperinnettä. Kesäisin pihapiirissä on kanoja sekä lampaita maisemanhoitajina.

Seppälän tilalla harjoitetaan metsätaloutta ja kasvinviljelyä, ja viljeltävinä kasveina ovat pääasiassa ohra, kaura, vehnä ja ruis. Suurin osa viljasta myydään viljelysopimuksien myötä elintarviketeollisuuden käyttöön. Lisäksi tilalta voi ostaa mm. kauraa ja kuivaheinää pikkupaaleissa. Enenevässä määrin tila saa tuloja mm. polttopuun myynnistä. Tilan metsiä on jo pitkään hoidettu esimerkillisesti, ja niissä tehdään vuosittain hakkuita. Metsät kuuluvat PEFC-sertifioinnin piiriin.

Polttopuun valmistus

 

Polttopuun valmistus aloitetaan heti kevättalvella, kun järvet ovat vielä jäässä ja ilma kuivaa, jolloin puukin kuivuu nopeasti. Polttopuiden valmistukseen käytetään kuitupuun vaatimukset täyttävää koivua sekä toisinaan myös muita puulajeja. Koivu saadaan osittain tilan omista metsistä siellä suoritettavien hakkuiden yhteydessä, mutta suuri osa ostetaan muilta metsänomistajilta ja metsäyhtiöiltä. Puut saapuvat tilan polttopuulaanille autokuljetuksina.

Puut pilkotaan traktorikäyttöisellä klapikoneella halutun mittaisiksi (yleisin mitta on n. 33 cm) valmiiksi klapeiksi. Klapit kulkevat klapikoneelta puhdistusrummulle, jossa pyöriessään niistä saadaan poistettua roskat ja puusilppu, jolloin lopputuloksena on siistiä, vähäroskaista koivuklapia.

 

Puiden kuivauksessa luotetaan nk. luonnonmenetelmiin. Puita kuivatetaan polttopuusäkeissä, ulkoaumoissa ja katoksessa noin juhannukseen asti. Sen jälkeen ne siirretään puukatokseen, jonka takaseinällä olevat puhaltimet kierrättävät ilmaa puiden läpi, jolloin mahdollinen jäännöskosteus poistuu. Katoksesta puut kuljetetaan asiakkaille pääosin auton perässä olevalla kippaavalla kärryllä. Tämä kuljetusmuoto mahdollistaa kuljetukset melko ahtaisiinkin paikkoihin.